> yhdistys

Tietoa Kamulinjasta

Käpylän musiikkiopiston kansanmusiikkiosasto, eli Kamulinja perustettiin 1.1.2010. Käpylässä 3 vuotta toiminut Kansanmusiikkiopisto siirtyi Käpylän musiikkiopiston alaisuuteen ja uusi osasto syntyi.

Entinen Kansanmusiikkiopisto tarjosi tasokasta kansanmusiikin opetusta pääkaupunkiseudulla kaikille kiinnostuneille ikään ja taustaan katsomatta. Sama linja jatkuu, ja näin myös aikuisilla on edelleeen mahdollisuus harrastaa musiikkia, vaikka yhdessä tai erikseen lastensa kanssa.

Kansanmusiikkiosaston opettajat ovat mm. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta valmistuneita tai valmistuvia maistereita, sekä muita etnisten musiikkityylien asiantuntijoita.


Kansanmusiikkiosastolla voi tutustua perinteiseen ja uuteen kansanmusiikkiin omien lähtökohtiensa, kiinnostuksensa ja edellytyksiensä mukaisesti. Säännöllisen opetuksen rinnalla on tarjolla erilaisia ja eri pituisia kursseja. Osasto tarjoaa mahdollisuuden sekä rentoon harrastamiseen että tavoitteelliseen kansanmusiikin opiskeluun.

Kansanmusiikkiosaston perusfilosofia on että jokaisella on riittävä perimä soittaa, laulaa ja tanssia. Jo pienillä keinoilla voidaan tuottaa mielekästä ja "oikeaa" musiikkia. Kansanmusiikin traditiot ja muodot luovat turvalliset raamit myös oman, hetkestä syntyvän musiikin luomiselle.

Yksilöopetuksen rinnalla on runsaasti erilaisia opetusryhmiä. Ryhmässä tapahtuva musisointi on mukavaa, mutta myös toimiva opetusmetodi. Ryhmä antaa tukea oppimiseen ja kehittää musiikillisia kommunikointitaitoja. Lisäksi oppilas tottuu musisoimaan muiden kuullen ja kynnys esiintymiseen madaltuu.